Pari iltaa sitten olin istumassa iltaa vanhojen ystävien kanssa sekä uuden italialaisen tuttavuuden kanssa myös. Oli mukava huomata osaavansa puhua italiaa myös tuntemattomien kanssa ja ihan sellaista, että on kykenevä puhumaan myös mielenkiinnoista ja mielipiteistä.
Siinä sitten lähdettiin kuppilasta ja sanottiin hyvät yöt, ja uusi tuttavuus sanoi, että oli hauska tutustua, niin minun vastaukseni siihen oli: Niin oli. (tämä kaikki tietenkin italiaksi)
Tuttavani siinä sitten naurahti ja korjasi, että kyllä hänenkin oli hauska tutustua sinuun, sillä italialaisen ilme oli varmasti sen verran kummastuneen näköinen vastauksestani.
Itselläni kesti muutaman sekunnin tajuta tilanne ja kyllähän se vähän nauratti kun alitajunnasta puskee tämä lyhytsanainen suomalainen esille vaikka väkisin!
Ehkä jos tapaamme vielä voin joko selittää tilannetta tai vain olla "parempi italialainen"...
Tästä kuitenkin hieman aloin pohtimaan omaa suomalaisuuttani joka alkaa puskea taas pintaan, kun italialaiset tavat ja kieli alkaa sujumaan jo hieman alitajunnasta.
* Puheliaisuus italiassa ja suomessa on keskittynyt eri asioihin. Italiassa tervehtiessä kysytään kuulumiset ja tapana on vastata "hyvin kiitos" sen enempää selittämättä (poikkeuksena läheiset ihmiset joiden kanssa omaa elämää avataan enemmän), mutta täällä kerrotaan ja ilmoitetaan kaikki asiat pitkän kaavan kautta, mm. vessaan menemiset, siirtymiset huoneesta toiseen ja kun pyydetään tekemään asioita sen asian kertomiseen saatetaan käyttää minuutti tolkulla aikaa ja paljon sanoja vaikka tehtävä olisi hyvinkin tuttu.
Suomalainen ei mainitse asiasta poistuessaan huoneesta tai käydessään vessassa, myöskin pyytäessään tekemään jotakin pyyntö selitetään lyhyehkösti mahdollisimman vähillä sanoilla ja vain jos pyydettävä ei ymmärrä tehtävän saantia, tuhahdetaan, suljetaan silmät ja asia kerrotaan asia uudelleen yksityiskohtaisesti kuin pienelle lapselle, sillä Suomalainen pitää asiansa uudelleen kertomista hyvinkin ärsyttävänä asiana. Toisaalta, tervehtiessä toisiansa Suomalaiset käyttävät kertomukseensa koko laajan sanavarastonsa käyttäen kymmeniä synonyymeja samoille sanoille jotta ei vain kuulostaisi tylsältä.
Kun suomalainen ja italialainen kohtaavat päivittäin on siinä aika hauska soppa puhumisen kannalta.
Näin se varmaan menisi:
ITA: Hei, mitä kuuluu?
FIN:Moi, no mitäs tässä. Eilen vaari söi pilaantunutta leikkelettä, joten olen juoksuttanut häntä koko yön vessassa ja itse sain unta vasta aamuyöstä, joten päivästä tulee hyvinkin pitkä....(Tässä vaiheessa italialainen miettii etteikö se koskaan lopeta ja mitä ihmettä minä kysyin)
Kokeillaan toisinpäin:
FIN: Moikka! Mites menee?
ITA: Hei, hyvin kiitos.
FIN: ...Tuota, mites töissä?
ITA: Hyvin kiitos.
FIN: Entäs miten lapset...?
ITA: He voivat hyvin, kiitos.
.
.
.
(Tässä vaiheessa suomalainen kyllästyy kyselemään, kun ei se kerro kunnollisia kuulumisia vaikka kuinka kaivaa ja italialainen hymyillen vastaa kaikkiin kysymyksiin)
Itse olen suomalaiseksi erittäin puhelias, kun sille päälle sattuu, mutta italiassa puheliaisuuteni ei ole vielä tuntunut saavan ketään vaivaantuneeksi. Kuitenkin nuo yllä olevat selityksen puheen paljouden eri painoitusalueista pitävät paikkansa ja minua joka kerta kummastuttaa kuinka pitkästi voi yksikertaisen tehtävän selittää ja italialaisia näyttää kummastuttavan omat lyhytsanaiset (tai sanattomat) vastaukseni.
****
Eilen 9. päivä vietimme vanhempien juhlaa täällä Ulivedossa, oli tarjolla pizzaa, juustoa, nakkipiiloja ja tiramisua... voi vaan arvata söinkö liikaa! Ilta oli kaunis ja ihmiset nauttivat niin ruoasta kuin musiikistakin. En osaa kuitenkaan sanoa kumpi juhla olisi enemmän sirkusmaisempi, juhla italialaisten kehitysvammaisten kanssa vai suomalaiset kännissä... Kummatkin yhtä vallattomia, yksinkertaisia ja vain perustarpeisiin keskittyviä sekä molemmat ryhmät sotkevat yhtälailla!
Hauskaa siis oli ja oli taas sellainen "italiakesä" fiilis!
Tässä tällä kertaa, love Salla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti