Otsikkoon viittaavat asiat hipovat toisiaan väljästi, mutta ovat nyt ainakin hetkellisesti pinnalla elämässäni.
Aloitan perheestä.
Jos saisi verrata perhekulttuuriin täällä italiassa, meidän perhe ei ole koskaan ollut valtavan läheinen; ainakaan viime vuosina, kun me lapset (minä ja pikkusiskoni) olemme aikuistuneet, on poikakaveria ja lähdetään opiskelemaan, mikä on tietenkin täysin ymmärrettävää. Jutellaan kaikesta kun tavataan ja tehdään juttuja yhdessä perheenä tai vain kaksisteen, mutta meillä on meidän omalla tavalla rakastava ja lämmin suomalainen perhe.
Kuten kansallisuuteen kuuluu emme ripottele "hempeily" sanoja joka lauseeseen vaan kerromme välittävämme toisistamme teoilla ja tarkoitamme ihan jokaista sanaa, ei niinkään itse sanoilla lauseessa ole yhtä suurta merkitystä.
Se, että olen asunut nyt melkein vuoden ulkomailla, paria lomaa lukuunottamatta, on parantanut itseni ja muun perheeni suhdetta. Voisi kuvitella, että kun ei näe toista livenä seisomassa olohuoneessa melkein joka päivä, vaan täytyy turvautua viestittelyyn WhatsApp:n kautta, soittamiseen puhelimella tai Skypellä, tekisivät suhteesta vaikeamman ja puhuminen kuten ennen olisi kömpelöä...
Onneksi voin sanoa kuvitelmien olevan täyttä huuhaata!
Rakastan mun perhettä!
Kuvassa siskoni, minä ja äitini, isäni puuttuu
****
Olen alkanut nyt etsimään tietoa ja lukemaan opinnoista eläintieteilijänä. Eläintieteitä voi opiskella Suomessa vain Oulun yliopistossa (josta voi lähteä vaihtoon!). Vaikka olen kenttäihmisiä eikä keskittymiskykyni riitä täysin koulun penkille ja koulutus olisi ylipostistossa, niin koulutukseen kuuluu myös paljon kenttätyöskentelyä.
Muutenkin vaikka löytäisinkin seuraavan puolenvuoden aikana jonkun kiinnostavamman alan, niin Oulu kaupunkina on hyvin kiehtova ja mahdollisuuksia työllistymiselle on paljon! Hyvä on, rakas ystäväni asuu Oulussa miehensä kanssa ja se voi vaikuttaa mielipiteeseeni jonkin verran... ;)
Tällästä tällä kertaa!
Rakastakaa lähimmäisiänne!
Love, Salla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti